Aamun rauha

Aurinko

Valo herättää minut.

On hiljaista, 

kuulen vain muiden 

rauhallista hengitystä.

Avaan makuupussin vetoketjun

ja hiivin hiljaa ovelle.

En halua herättää vielä muita,

on niin aikaista.

Ovi narahtaa

kun pujahdan ulos.

Portailla kiskon

kengät jalkaani.

Jään hetkeksi siihen, 

ihailemaan aamua.

Lähden kävelemään polkua.

Lunta on vielä,

mutta lintujen laulu

kuulostaa kesältä.

Auringon säteitä

puiden välissä.

Istun suurella kivellä

aamun rauha ympärilläni.

Koski pauhaa

ja linnut laulavat

täysin rinnoin,

mutta se ei ole

melua

vaan hiljaisuutta.

Laskeudun selälleni

suurelle kivelle.

Siinä on hyvä olla.

Sammaleet patjana

kallio allani sänkynä

pehmeä tuuli peittona.

Suljen silmäni.

Tuntuu

kuin kuuluisin tänne, 

tähän metsään 

näiden kuusten katveeseen

näiden mäntyjen huminaan

kosken mahtavaan pauhuun

lintujen lauluun

tuulen kuiskeeseen

raikkaaseen ilmaan

auringon lämpöön

luonnon tuoksuun

rauhaan.

Paljon ääniä, 

mutta silti niin

rauhallista.

Paljon elämää, 

mutta huomaat sen

vasta silloin

kun pysähdyt.

Kuuntele 

aivan hiljaa.

Haavoittuva, 

mutta silti niin vahva.

Arvostettu

ja kaltoinkohdeltu.

Korvaamaton.

~

Kirjoitin tämän tekstin aikaa sitten,  mutta jostain syystä se jäi julkaisematta.

-Suklaapisara