Unohdettu hymy

Tänään töissä
päätin että hymyilen
ihmisiä tavatessani,
tervehtiessäni.

Hymy tarttui.
Oli helppo hymyillä
seuraavillekkin vastaantulijoille.
Sain iloisia,  hymyileviä
vastauksia tervehdyksilleni.
Tuli hyvä mieli.

Minne hymy jäi eilen?
Tai toissapäivänä?

Tervehdin kyllä,
mutta hymy tahtoi piileskellä.

Ei se niin suuri vaiva ole.
Usein ystävällinen hymy antaa
enemmän kuin ottaa.

Onneksi löysin kadotetun hymyni.


Hymyileminen on kaunista. Sanotaan,  että hymy on ihmisen tärkein asuste. Usein se kuitenki unohtuu,  niinkun minullakin. Tänään töissä tuli ajatelleeksi,  että hymyilenpä seuraavalle vastaantulijalle oikeen ilosesti. Vastaukseksi sain iloisen hymyn ja tervehdyksen. Tulin hyvälle tuulelle. Havahduin ajattelemaan,  miksi en aina tervehdi yhtä iloisesti ja hymyillen muita ihmisiä kohdatessa. Minne se hymy oikein joskus unohtuu? Ehkä on helppoa vaan pitää kasvot peruslukemilla ja porskuttaa menemään, liian helppoa ja tavallista.

Olen huomannu,  että kun itsellä on hyvä mieli ja on muille ystävällinen niin helpommin muutkin suhtautuu ystävällisesti. Saman oon saanu kokea töissä ihmisiä tavatessani. Ystävälliseen hymyyn ja tervehdykseen saa yleensä vastauksen aidon hymyn kera. Itselle saa hyvän mielen,  ja voi olla että muutkin ihmiset saavat siitä hyvän mielen. Ei ole liikaa sanottu,  että hymy voi pelastaa päivän.

Joskus hymy tai pari ystävällistä sanaa todella pelastaa päivän. Ne voi saaha ihmeitä aikaan. Pahan päivän mustat pilvet saattaa alkaa rakoilla, ja hyvä tuuli puhaltaa ne pois ja aurinko valaisee mielen.

Muutama päivä sitten juttelin erään pyörätuolissa istuvan naisen kanssa. Oli mukava jutella ja auttaa,  eipä minulla minnekkään kiire ollut. Juteltiin kaikenlaista,  ihan tavallisia asioita. Mietittiin mikä puu lähistöllä kasvaa. Hän ei nähnyt enkä minä tunnistanut etelän puuta,  pohjosen tyttö. Jalava se taisi olla.

Yhden pienen tytön hymy jäi mieleen. Olin hampurilaispaikassa,  odottamassa hiki otsalla vatsantäytettä, jotta ehtisin kohta lähtevään junaan. Mielessäni tuskailin työntekijöitä ja nopeasti tikittävää kelloa. Paikalle tuli isä kahden lapsensa kanssa. Lapsista toinen,  tyttö halusi pillin muttei yltänyt sitä ottamaan, eikä isä ehtinyt auttamaan. Voi sitä hymyä mikä tuli tytön kasvoille kun ojensin hänelle pillin. Pienestä teosta ja tytön ilosta tuli pitkäksi aikaa hyvä mieli ja kiirekkin katosi.


Joten.

Haastan jokaisen, joka tämän lukee hymyilemään enemmän ja kohtelemaan muita ihmisiä ystävällisesti! Hymy tekee elämästä mukavampaa. Jos oot vähän huonolla tuulella,  kokeile hymyillä paljon. Siitä tulee väkisinkin vähän paremmalle tuulelle. :) Saa niitä pahojakin päiviä olla,  eikä aina tarvitte olla iloinen,  mutta ei kyllä vihainenkaan.



Iloista viikonloppua kaikille!
-Suklaapisara

Ps. Jos ootte täällä käyny kurkkimassa niin ootte ehkä huomannu, että blogi on ollu koko kesän lomalla ja viettäny hiljaiseloa. Ehkäpä se vielä tästä virkistyy pikkuhiljaa syksyä kohti! :)