3-vuotias blogi

Hetki sitten tajusin hätkähtäen, että olen pitänyt blogia jo vähän yli kolme vuotta. Aika on mennyt tosi nopeasti, ja 2-vuotispostauksestakin tuntuu kuluneen vain hetki. Kyllä silti huomaa ison eron blogin ensimmäisten ja viimeisimpien tekstien välillä, eihän niitä ensimmäisiä voi lukea ilman lievää häpeäntunnetta... En aio kuitenkaan poistaa niitä, sillä ne kertovat osaltaan siitä, että olen kasvanut näiden kolmen vuoden aikana -sekä täällä blogissa että omassa itsessäni. Aina silloin tällöin on myös hauska kurkata 16-vuotiaan itseni elämään selailemalla vanhoja blogitekstejä, ja ehkä hymähdellä niiden naiivisuudelle. Kenties taas muutaman vuoden päästä nauran näillekin kirjoituksilleni, mutta hei, sitä se nuoruus ja kasvaminen on.

Kasvamisesta puheen ollen, haluan kehittyä itsevarmemmaksi ja vahvemmaksi ihmiseksi. Uskon, että niin myös ajan mittaan tulee käymään kun ikävuosia karttuu lisää, niin kuin voin nähdä käyneen tähän ikään ehtiessänikin. Elämä opettaa.

Tällä viikolla satoi ensilumi. Koko kaupunki oli peittynyt pehmeän, valkoisen lumikerroksen alle ja sai kaiken näyttämään kauniimmalta. Lumi pysyi yllätyksekseni jopa kaksi päivää, kunnes vesisade sulatti viimeisetkin rippeet pois. Eräänä -vielä lumisena- iltapäivänä kämpälle pyöräillessäni näin ensimmäistä kertaa pienen siilin läheltä. Katselin ihastuneena, kun se kipitti vähän kömpelösti lumisten varpujen yli ja jäi pitkäksi aikaa tuijottamaan minua liikkumatta.

Opiskelun suhteen mennään eteenpäin koko ajan, ja voin sanoa, että ensimmäisten tenttien jälkeen syysloma tuli tarpeeseen. Ai anteeksi, tarkoitan tietenkin itsenäisen opiskelun viikkoa tai perioditaukoa, niin kuin luennoitsijamme meille teroittivat... Ensimmäinen tentti meni reilusti odotuksia paremmin, enkä uskonut silmiäni, kun näin arvostelun. Toisen tentin tuloksia ei ole vielä kuulunut, toivottavasti sekin meni hyvin. Onneksi seuraavat neljä tenttiä ovat kaikki vasta joulukuussa, mutta tekemistä silti riittää. Syyslomasta osan olen käyttänyt siihen yliopiston herrojen vihjailemaan itsenäiseen opiskeluun, mutta olen saanut lomaillakin. Aamuisin on mukava lojua pitkään sängyssä, kun illat usein venähtävät sohvannurkkaan käpertyneenä kirjan kanssa.

Sotilas on kaukana, tällä hetkellä viikon puhelimenkin ulottumattomissa keskellä metsää, siellä jossakin. Onneksi ei kuitenkaan oikeassa sodassa. Parhaillaan luettavana oleva Tuntematon sotilas kertoo sodasta omaa tarinaansa maailman karuudesta autuaan tietämättömälle tytönheitukalle. Vaikka ei sekään kaikkea kerro. Tuskinpa sodasta oikeasti mitään tietää kirjoja lukemalla, ellei sitä itse ole kokenut. Ja onneksi en ole, toivottavasti en tule koskaan kokemaankaan.

Lupailemaani lappipostausta en ole vielä saanut kyhättyä. Ajattelin, että teen sen viikon päästä kotikotona, jos vain aikaa löytyy.

-S