Hiihtovaellus Hammastunturin erämaa-alueella

Eräänä iltana noin kuukausi sitten kaverini kysyi, kiinnostaisiko minua lähteä Lappiin talvivaellukselle. No totta kai minua kiinnosti! Pidimme pari suunnittelupalaveria, ja lopulta ajankohta, reitit, tarvikkeet, ruuat ja reissuporukka oli päätetty. Pääsiäinen Lapissa - kyllä kelpasi!

Tiistaina 27. maaliskuuta kävimme porukalla ostamassa ruuat ja muut tarpeelliset ostokset, ettei matkustusaika venyisi liian pitkäksi. Keskiviikkona pakkasimme auton täyteen suksiboksia myöten, ja lopulta starttasimme neljän aikaan iltapäivällä. Matka meni rattoisasti jutellen, lauleskellen ja cd:itä toisensa perään kuunnellen. Loppumatkasta väsynyt hiljaisuus valtasi auton. Perillä Kutturantiellä kesäkahvila Kafea Gufihtarin edessä parkkeerasimme auton tien reunaan ja söimme pikaisen iltapalan. Aikaisemmin olimme suunnitelleet hiihtävämme vielä illalla seuraavalle tuvalle, jos on kirkas kuutamo ja virkeitä hiihtäjiä, eikä ole kovin myöhä. Mikään ei pitänyt sillä hetkellä paikkaansa, joten päätimme nukkua teltassa moottorikelkkojen jälkien kovettamassa lumihangessa.

Torstaiaamuna pakkasimme ahkion ja lähdimme hiihtelemään. Pari moottorikelkkailevaa miestä eivät tainneet aivan uskoa neljän tytön erätaitoihin ja jaksamiseen, koska ottivat ahkion ja yhden meistä kyytiin seuraavalle tuvalle asti. Mukavia ja ystävällisiä he kyllä olivat, ja oli kilttiä auttaa. Moberginojalta jatkoimme evästauon ja makkaranpaiston jälkeen kohti Pahaojan autiotupaa. Alkuperäinen tarkoitus oli jatkaa vielä 12 kilometriä Ivalojoen Kultalaan, mutta päädyimme yöpymään Moberginojalla, sillä keskiviikkoillalle suunniteltu hiihtopätkä lisäsi päivän kilometrimäärää. Lisäksi itse ainakin olin hiihtovaellukseen tottumattomana jo aika väsynyt. Illasta tuli leppoisa, juttelimme pitkään makuupusseihin kääriytyneinä ennen nukahtamista.

Perjantaiaamun valjetessa aloitettiin puuro- ja juomavesien lumesta sulattaminen ja vielä jäätymättömän veden lämmittäminen, kuten joka aamu. Tohinalla tuuletimme makuupussit ja pakkasimme rinkat ja ahkion aamupalan syönnin ja kämpän siivoamisen lomassa. Emme lähteneetkään enää kohti Kultalaa, vaan Ritakosken autiotupaa kohti. 

Päivä oli mahtava. Suksi luisti huomattavasti sujuvammin edelliseen päivään verrattuna, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, en enää juurikaan pyllähdellyt ala- ja ylämäissä (pitovoiteen lisäämisen, rinkan säätämisen ja kokemuksen karttumisen yhteisvaikutuksesta) ja olimme hyvällä tuulella. Matkalla näimme auringon ympärillä kokonaisen haloilmiön, kalastelimme sulakohdasta sauvasta ja juomapullosta viritellyllä härvelillä juomavettä, ja aurinkoisella joella hiihdellessämme yläpuolella kaarteli ylväänä suuri maakotka. 

Yhtäkkiä tupsahdimme Ritakosken tuvalle iloisen hämmästyneinä. Tuvasta ja sen pihapiiristä löytyi kaikki mukavuudet, joita osasimme toivoa. Kaasuliesi tuli tarpeeseen, sillä trangioiden polttoaineet olivat huvenneet yllättävän paljon lunta sulattaessa. Illan päälle kävimme jäällä katsomassa auringonlaskua ja täysikuuta ja söimme hernekeiton jälkiruuaksi lättyjä. 

Lauantaina lähdimme urheasti vetämään ahkiota umpihangessa ylämäkeen, mutta lopulta muutimme jälleen reittisuunnitelmaa ahkion hitaan etenemisen ja vetämisen raskauden takia. Järkevämpää oli palata samaa reittiä takaisin kuin puskea yötä myöten umpihangessa. Meidän täytyi nostaa ahkio ja rinkat poroaidan yli, mikä ei ollut aivan helppoa upottavassa lumessa. Palatessa alle kymmenen metrin päästä löytyikin aidasta narulla kokoon kursittu aukko, joten ahkiota ei tarvinnutkaan nostaa uudestaan aidan yli. Opimmehan ainakin sen, että joskus kannattaa mennä sieltä mistä aita on matalin ja pitää silmät auki. 

Hiihtomatka takaisin Pahaojalle kului mukavasti jälleen aurinkoisessa ja vielä aiempaakin lämpimämmässä säässä, vaikka itselläni alkoi loppumatkasta jo vähän energiavarannot laskea. Evästankkauksen jälkeen jaksoimme kuitenkin vielä lähteä jatkamaan kohti Moberginojaa, vaikka aurinko alkoi jo laskea ja ilta viiletä. Alkumatka oli mäkinen, ja välillä jouduimme ottamaan sukset pois. Siellä sitten hiihtelimme eteenpäin yhä enemmän hämärtyvässä illassa auringonlasku takanamme ja nouseva täysikuu edessämme. Lopulta tulimme väsyneinä Moberginojalle, jossa ruoka ja uni maistui. Sitä ennen piti kuitenkin saada tulet syttymään jäätyneistä puista, tehdä ruoka ja laittautua nukkumaan. Makuupussin lämmössä hymyilin unisena nukkumisen ja täyden mahan onnesta. 

Sunnuntai-aamuna kun olimme juuri lähdössä, tapasimme puheliaan kullankaivajapariskunnan, joka suostui ottamaan meistä pari kuvaa. Sitten lähdimme hiihtelemään jäljellä olevat kilometrit autolle. Siellä olimmekin hyvissä ajoin. Sodankylässä meitä hieman huvitti rompsotella kirjavissa ja reissussa rähjääntyneissä kamppeissamme huoltoasemalle, mutta nautimme täysin rinnoin nykyaikaisesta vessasta ja käsienpesumahdollisuudesta. Peilistä minua katseli ehkä hieman rähjääntyneet ja väsyneet, mutta myös iloiset ja vähän ruskettuneetkin kasvot. Sauna Rovaniemellä teki todellakin terää, kun pysähdyimme sinne tauolle. Ja meitä ruokittiin kuin parempiakin vieraita. Loppumatka meni erittäin puheliaissa merkeissä. Etu- ja takapenkillä oli kyllä aivan omat jutut, mutta se ei meitä haitannut. Voisin sanoa, että ne keskustelut antoivat paljon. 

Sometauko jatkui koko reissun loppuun asti, sillä älypuhelin oli syvällä peräkontin uumenissa. Se ei ollenkaan haitannut, päinvastoin. Välillä tekee enemmän kuin hyvää olla irti sosiaalisesta mediasta. Vaikka nyt sitten olenkin aivan yhtä kiinni siinä kuin ennen reissuakin, mutta ainakin se sai minut ajattelemaan asiaa enemmän ja lataamaan puhelimen käyttöä laskevan sovelluksen. 

Tarkoituksena ei ollut lähteä extremeurheilemaan ja hiihtämään mahdollisimman pitkiä päivämatkoja, vaan nauttimaan maisemista, luonnosta ja erämaan rauhasta. Siksi kilometrimäärät eivät ehkä ole niin suuria kuin joillakin toisilla, mutta ei se ollut tarkoituskaan. Varsinkaan kun osalle porukasta - itseni mukaanlukien - tämä oli ensimmäinen kunnon hiihtovaellus. Kokemusta karttuikin ja kestävyys parani, sen ehti huomata jo parissa päivässä. Lauantain matka oli kaksinkertainen verrattuna torstaihin, mutta ei juuri rankemmalta tuntunut. Ensimmäinen päivä meni itselläni vielä aika pitkästi opetteluun. 

Kokonaisuudessaan reissusta jäi hyvä mieli ja tutustuin uusiin huippuihin ihmisiinkin samalla. Luonto antaa minulle aina paljon, vaikka ei vaeltaminen tälläkään kertaa pelkkää auvoa ollut. Mutta kuten totesimme, sitä paremmalta hyvät hetket reissussa tuntuvat, kun on niitä huonompiakin hetkiä, jolloin lihaksia särkee, väsyttää, ärsyttää ja on nälkä.

"Jos olisit tiennyt, millainen reissu tulee, olisitko lähtenyt?"

"Olisin!" vastasin, tietenkin ja kaikesta huolimatta.