Synnytyskertomus

Tämä blogi on viettänyt hiljaiseloa jo pitkään, eikä tämä ole alunperin ollenkaan mikään raskaus- tai vauvablogi. Halusin kuitenkin käsitellä tätä kautta omaa synnytystäni ja toisaalta kirjoittaa jonnekin muistiin synnytyksen kulun. Lisäksi raskausaikana luin itse todella paljon muiden synnytyskertomuksia, joten haluan omalta osaltani suoda saman muillekin. Tämä kertomus on positiivinen - uskoakseni voit lukea sen, vaikka kärsisit synnytyspelosta tai et olisi tottunut lukemaan synnytyskertomuksia. Alun latenssivaihe oli tosin pitkä ja sen myötä raskaskin. Halutessasi voit rullata alaspäin sinne asti, kun alkaa oikeasti tapahtua. Kerron synnytyksestä rehellisesti ja kaunistelematta, joten jos et halua lukea kuvauksia luonnollisista kehon toiminnoista ja eritteistä, jotka ovat väistämätön osa synnytystä, voit jättää tämän lukematta.

Pohjatietona voin kertoa, että raskaus on edennyt hyvin ja normaalisti, neuvolalääkärin mukaan jopa oppikirjamaisesti. Kaikenlaisia vaivoja oli, mutta loppujen lopuksi pääsin hyvin helpolla. Minulla ei esimerkiksi ollut voimakasta raskauspahoinvointia enkä joutunut kertaakaan kunnolla oksentamaan raskauden aikana. Alkuraskauden etova olokin helpotti toisen kolmanneksen alkaessa. Tavallisimpia vaivoja olivat selkä- ja jalkasäryt sekä virtsatieinfektiot. Jalkasärkyjä helpotti jatkuvasti käytössä olevat tukisukat ja toistuviin VTI:hin sain estolääkityksen, joka kesti synnytykseen asti. Loppuraskaudessa selkä- ja jalkasäryt alkoivat jostain syystä helpottaa, mutta tilalle tuli rannekanavaoireyhtymä ja oikean lavan jumikipu. Rannekanavaoireyhtymässä ranteissa oleva turvotus aiheuttaa hermojen puristumista ja sitä kautta kipua ja särkyä käsissä, minulla etenkin peukaloissa. Puristusvoima oli myös tavallista heikompi. Lapakipu johtui todennäköisesti siitä, että suuren mahan vuoksi asento esimerkiksi tiskatessa oli hankala. Tämäkin vaiva loppui vasta synnytykseen, mutta jonkin verran minua auttoi jumppailu ja makuulla ollessa sählypallon pyörittely lavan alla jumikohdassa.

Lähestyvän synnytyksen ensimmäisiä merkkejä:

Rv 38+0, 29.3.2022

Ensimmäinen merkki lähestyvästä synnytyksestä; kun aikasemmin vaivana oli ummetus, nyt maha toimi synnytykseen asti ja sen jälkeenkin liukkaammin kuin koskaan. Tämä on ilmeisesti kehon luonnollinen tapa helpottaa vauvan syntymää, sillä jos suoli on tukossa, se voi vaikeuttaa synnytystä.

 Rv 38+3, 1.4.2022

Neuvolassa todettiin, että vauvan pää on kiinnittynyt. Edellisenä iltana tunsinkin jomottelua ja ahtauden tunnetta lantiossa.

Rv 39+0, ti 5.4.2022

Aloin tuntea etenkin iltaisin kuukautiskipumaista jomottelua selässä ja alavatsassa, johon käytin tarpeen mukaan lämmitettyjä kauratyynyjä. Nenä alkoi olla hieman tukkoisen ja tuhisevan oloinen, mikä äitini mukaan johtui limakalvojen turvotuksesta ja on merkki synnytyksen lähestymisestä. Väsyin nopeasti ja nukuin paljon. Aikaisempi touhuaminen ja vauvan tulon valmistelu vaihtui öllöttelyyn, enkä suuremmin kaivannut mitään tekemistä. Olin vain, aloin hiljalleen vaipua omaan kuplaan ja viihdyin paljon omissa ajatuksissani. Aikaisemmin suurkuluttamani raskauspodcastitkin jäivät tässä vaiheessa syrjään. Kirjojakaan ei jostain syystä tehnyt mieli lukea.

Rv 39+2, to 7.4.2022

Yöllä supisteli ja närästi, ja jouduin ensimmäistä kertaa raskauden aikana syömään närästyslääkettä. Samana aamuna kävin äitiysfysioterapeutilla toiveenani saada jäykkää kehoani auki ja rennommaksi, jotta synnytys olisi helpompi. Fyssari kysyi, haluanko, että hän painelee "käynnistyspistettä" jalastani. Vastasin että en, miehelläni on juuri tulossa tentti, eikä minullakaan ole vielä kiire. Antaa vain vauvan tulla omia aikojaan. Minulla ei ollut vielä ollenkaan malttamaton olo, toisin kuin monilla muilla odottavilla äideillä tuntuu tässä vaiheessa olevan.

Odottava tunnelma.

Latenssivaihe alkaa:

Rv 39+3, pe 8.4.2022.

Lauloin paljon, pitkästä aikaa. Laulaessani tunsin pari kipeähköä supistusta. Menimme ystävien luokse iltateelle. Kymmeneltä alkoivat melko säännölliset, joskaan ei vielä hirveän voimakkaat supistukset. En heti kertonut niistä muille, sillä pystyin olemaan melko normaalisti. Pian tuumasin miehelleni, että vauva taitaa syntyä vielä tällä viikolla. Muut ihmettelivät rauhallista olemustani, sillä kohtu supisteli näkyvästi. Seisoskelin, sillä se lievensi kipua hieman. Puoliltaöin menimme kotiin ja pakkailin vielä sairaalakassia valmiiksi, jos yöllä tai aamulla tulisi lähtö. 

Rv 39+4, la 9.4.2022

Yhden aikaan yöllä nukahdin särkylääkkeen ja kauratyynyjen avulla. Heräsin kuitenkin puoli viideltä taas supistuskipuihin ja puoli seitsemältä nousin aamupalalle. Aamupalan jälkeen pystyin jatkamaan unia, sillä supistukset taukosivat. Päivällä olo oli hyvä, mutta supistuksia tuli jonkin verran. Kipu ei ollut vielä kovin voimakasta, vaan se oli kuukautiskipuja lievempää. Tässä vaiheessa tosin on hyvä muistaa, että minulla on kivuliaat kuukautiset. Iltapäivällä supistukset jatkuivat taas säännöllisempinä. 

Rv. 39+5, su 10.4.2022

Yö kului samaan tapaan, muistaakseni valvoin kahdesta eteenpäin supistuksien takia. Seuraava päivä jatkui samalla kaavalla. Minulla oli säännöllisen epäsäännöllisiä supistuksia, välillä niihin saattoi tulla parin tunnin tauko, jolloin pystyin nukkumaan pienet päiväunet. Kuudesta eteenpäin supistuksia tuli hyvin tiuhaan, alle viiden, välillä ihan muutamankin minuutin välein. Kipu oli kuitenkin vielä maltillista. Pohdin, milloin täytyy lähteä sairaalaan, kun kuitenkin pärjäsin kipujen kanssa. Illalla oli taas pitkään rauhallista, jokunen supistus tuli välillä. Tunnelma alkoi olla odottava - kauanko tämä oikein kestää?

Rv 39+6, ma 11.4.2022

Maanantai sujui hyvin samoissa merkeissä. Ei mitään uutta auringon alla.

Rv 40+0, ti 12.4.2022

Vauvan laskettu päivä. Yöllä heräsin täydestä unesta kello 2.20 kipeään supistukseen. Kävin vessassa ja maha tyhjeni tehokkaasti. Kehoni alkoi täristä voimakkaasti. En voinut itse tärinälle mitään. Sitä kesti noin puoli tuntia, jonka aikana herätin mieheni ja mietin, joko nyt synnytys käynnistyisi. Olisiko vauva täsmällinen ja syntyisi laskettuna aikana? Supistukset alkoivat olla kipeämpiä ja valvoin niiden kanssa loppuyön. Siirryin sohvalle, jotta edes mieheni saisi levätä ja jaksaisi sitten olla tukena synnytyksessä. Kauratyynyt, hengittely, särkylääke ja lämmin suihku toimivat kivunlievityksenä, joista tehokkain oli ehdottomasti suihku. Aamulla olo alkoi olla jo epätoivoinen - eikö tämä etene, haluan levätä! Mieheni laittoi minulle lämpimien kauratyynyjen lisäksi tens-laitteen, joka lievitti kipuja niin, että sain pienet unet. Juoksin vessassa usein, sillä kaikki tuntui tulevan läpi. Pyrin kuitenkin syömään ja juomaan paljon, jotta sen puolesta olisi enemmän energiaa. Ruokahalua onneksi oli. Supistuksia tuli edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti, enkä juuri jaksanut niitä kellottaa. Kipu oli vielä pärjäämisen rajoissa.

Joskus kuuden kieppeillä minusta alkoi kuitenkin tuntua, että josko nyt olisi aika mennä synnytyssairaalaan näiden kipujen kanssa. Lähdimme rauhallisesti, kiirettä ei ollut. Autoon oli vaikeaa istua, mutta matka meni hyvin. Kymmenen minuutin matkalla ehdin saada pari supistusta. Perillä ystävällinen kätilö ohjasi meidät synnytyssaliin. Annoin virtsanäytteen ja olin parikymmentä minuuttia käyrillä. Sisätutkimuksessa paljastui, että olin vasta 1-1,5 cm auki. Olisin saanut jäädä osastolle halutessani, mutta päädyimme lähtemään vielä kotiin. Kotona söin ja otin vastaan supistuksia liikkeen ja hengittelyn avulla. Itketti. Kauanko vielä? Mieheni, joka on käynyt hierojakoulun, hieroi minua kipujen lievittämiseksi ja synnytyksen edistämiseksi. Se oli taivaallista! Hetkeksi sain kehoani rennommaksi, vaikka supistuksia tulikin tiuhaan. Hieronnan jälkeen otin taas pitkän kuuman suihkun, jossa supistusten tullessa keinuttelin itseäni, suihkutin kipukohtaan selkääni lämmintä vettä ja rentoutin matalan aa-äänen avulla leukaani ja lantionpohjaani. Lämmin suihku helpotti myös valtavasti kipuja. En olisi halunnut tulla suihkusta pois. 

Näinkin hurjalta supistus voi näyttää.

Alkaa tapahtua:

Rv 40+1, 13.4.2022

Suihkun jälkeen kello oli jotakin kahdentoista - yhden aikaan yöllä. Olin sängyllä konttausasennossa (tai oikeastaan pylly pystyssä, tyynyt etuvartalon alla - näin kätilö aiemmin neuvoi) ja mieheni yritti helpottaa kipujani hieronnalla, pakastepussilla, kauratyynyillä ja tens-laitteella. Tuntui, että olin kuolemanväsynyt, kun olin lähestulkoon valvonut viimeiset neljä vuorokautta. Pelotti, että jos kivut ovat varsinaisessa synnytyksessä vielä paljon kovemmat, en jaksa ottaa niitä vastaan näin väsyneenä. En jaksa synnyttää näin väsyneenä. Soitimme sairaalaan, että tulen osastolle nukkumaan unilääkkeen ja kipulääkkeen avulla. Otimme kuitenkin koko sairaalakassin mukaan. Autossa olin helpottunut. Nyt saisin levätä. 

Perillä sairaalassa olin taas käyrillä ja minulle tehtiin sisätutkimus. Olinkin jo 3-4 cm auki! Synnytys oli siis jo kunnolla käynnissä. Kello oli kaksi yöllä. Sain Oxanest-kipupiikin, lämpötyynyn ja ilokaasua pienimmällä määrällä, jotta voisin vähän levätä. Tens-laite oli edelleen selässäni. Huoneen valot himmennettiin ja miehenikin sai jumppapatjan alustakseen sekä tyynyn ja lakanan. Seuraavat tunnit kuluivat hiukan lepäillen, mutta nukkua en pystynyt. Lopulta soitin kelloa, jotta saisin lisää kivunlievitystä. Tässä vaiheessa en enää käynnistänyt tens-laitetta uudelleen (se oli käynnissä puoli tuntia kerrallaan). Hoitaja tuli nostamaan ilokaasun määrää. Viideltä soitin uudelleen, ja silloin kätilö ehdotti ammetta tai vaihtoehtoisesti lääkkeellisiä kivunlievityskeinoja. Tässä vaiheessa sairaalan papereissa lukee "supistukset napakat, rauhallinen äiti, upeasti ottaa supistukset vastaan". Olin taas käyrillä, ja kohdunsuu oli auki jo 6-7 cm. Tottakai halusin ammeeseen, siitäkin huolimatta, että synnytys oli jo edennyt noin pitkälle. Suihku toimi kivunlievityksenä kotona niin hyvin, joten uskoin ammeenkin olevan tehokas. 

Ammeeseen pääsin lopulta noin klo 5.50. Huone oli hämärästi valaistu ja tunnelmallinen. Lämpimässä vedessä oli helpottavaa olla! Otin supistukset vastaan konttausasennossa lantiota keinutellen ja hengitellen. Hengitin hitaasti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos aina supistuksen aikana. Mieheni suihkutti selkääni lämmintä vettä, mikä auttoi paljon. Hän myös juotti minulle pillillä mukista mehua ja vettä. Tunnin päästä minulta kysyttiin, haluanko vielä olla vedessä. Halusin, pärjäsin hyvin. Jossakin vaiheessa minulta kysyttiin, haluaisinko synnyttää veteen, kun synnytys etenee niin hienosti. Yllätyin hieman, mutta ajattelin, että eipä minulla mitään sitä vastaankaan ole. Sain ilokaasun taas käyttööni. 

Kahdeksalta oli kätilöiden vuoronvaihto, mitä hädin tuskin tiedostin, sillä olin omassa kuplassani. Välillä minulle tuli kipukouristuksia, jolloin koko kehoni meni kippuraan ja ähkäisin voimakkaasti. En tiedä, oliko se kehon omaa ponnistelua vai mitä, mutta niitä tuli jo aiemmin synnytyssalissa. Kivut olivat kuitenkin hyvin siedettäviä. Olin odottanut jotakin paljon pahempaa, etenkin näin vähäisillä lääkkeillä. Mieheni onkin aina sanonut, että minulla on korkea kipukynnys. Nyt uskon siihen itsekin.

Kahdeksan aikoihin aloin myös tuntea hieman alkavaa ponnistamisen tarvetta ja lievää paineentunnetta. Vähän niin kuin kakkahädässä, kuten kätilökin kuvaili. Kohdunsuu tutkittiin ja se oli täysin auki. Pian tunsin sisälläni poksahduksen ja huikkasin kätilölle, että lapsivesi taisi mennä. Niinhän se menikin. Aloin kätilön neuvojen mukaan ponnistella supistusten aikana omaan tahtiin, silloin kun olin valmis. Ponnistusvaihe tuntui etenevän hyvin hitaasti (ja etenikin) ja vauva teki edestakaista liikettä synnytyskanavassa. Se oli kuulemma vain hyvä asia, sillä silloin kudoksilla on aikaa venyä. Klo 9.15 kätilö tunsi kohdunsuulla pientä lippaa, joka hidasti synnytystä. Hieromalla se kuitenkin väistyi. Ilokaasu oli vielä käytössä, mutta tuntui hankalalta keskittyä ponnistamiseen sen kanssa, joten loppuvaiheessa en enää käyttänyt sitä. Vauvan päähän laitettiin sydänääniä mittaava pinni eli scalp-anturi, sillä vatsallani oleva anturi alkoi temppuilla. Vauvan päähän jäi siitä pieni ruhje, joka onneksi parani nopeasti. Koska vauvan sykkeet pysyivät ponnistamisenkin aikana hämmästyttävän hyvänä, pitkästä ponnistusvaiheesta ei ollut mitään haittaa, vaan sain rauhassa edetä omaan tahtiin. 

Kätilön ja kätilöopiskelijan neuvojen mukaan kokeilin erilaisia asentoja, ja päädyn lopulta puoli-istuvaan asentoon ammeessa olevien tukien varaan. Aikaisemmin olin päättänyt ja kirjoittanutkin toiveen synnytyskirjeeseen, että en haluaisi ponnistaa puoli-istuvassa asennossa. Nyt se ei kuitenkaan haitannut, sillä vesi kannatteli minua niin, ettei häntäluuhun kohdistunut painetta. Kätilöt pitelivät altaan reunoilta jalkojani koukussa, ja mieheni kannatteli, hieroi ja silitteli päätäni. Keskityin täysillä silmät kiinni ponnisteluun supistusten mukana, ja pitkältä tuntuvat väliajat keräsin voimia. Pään syntyminen tuntui kiristävänä kipuna, muttei sekään ylitsepääsemättömän kovaa ollut, jonkinlaista kiristävää kirvelyä tai polttoa. En tiedä, kuinka monta ponnistusta pään syntyminen vaati, mutta loppuvartalo syntyi nopeasti. Ennen sitä näin vauvan pään - siinä oli paljon tummaa tukkaa, niin kuin kätilöt olivatkin jo monta kertaa ihastelleet. Kätilö ohjasi käteni silittämään vauvan tukkaa, ja seuraavalla ponnistuksella hän syntyi klo 10.09. Sain nostaa tyttäreni syliini kätilön tukemana. Olin hämmentynyt. Olin ollut niin keskittynyt itse synnyttämiseen, ja nyt vauva oli sylissäni! Meidän pieni.

Kätilö otti meistä kuvia, meidän pienestä perheestä. Ihmeteltiin siinä toisiamme hetki. Vauva itki hieman. Nousin kätilöiden tukemana varovasti ammeesta pyörätuoliin istumaan ja siirryimme takaisin synnytyssaliin. Istukka syntyi kokonaisena klo 10.31, kun ponnistin ja kätilö painoi vatsastani. Vauva pääsi rinnalleni ja alkoi imeä. Kuten myöhemmin huonekaverini kanssa juttelimme, odottamaani tunneryöppyä ei tullut, kuten ei hänellekään. Olin hämmentynyt ja ihmeissäni. Meidän vauva on täällä! Mieheni kasvoilta näin onnen, ja se sai lopulta minutkin hieman herkistymään. Olotila oli kuitenkin aika tokkurainen, mutta ei silti missään nimessä huono. Olin ihan varma, että silmäni harittivat kaikesta siitä valvomisesta ja ilokaasusta, taisinpa sanoa sen ääneenkin. Puudutuksien jälkeen kätilöopiskelija tikkaili minua kätilön ohjeistuksen mukaan. Siinä meni aika kauan, joten kysäisin, tuliko paljonkin tikattavaa. Välilihaan tuli toisen asteen repeämä ja emättimen puolelle pienempi.

Jäimme saliin vielä odottelemaan ja juttelemaan, kun kätilöt kävivät kirjaamassa tiedot ylös ja hakemassa meille onnittelukahvit. Ne tulivatkin tarpeeseen! Iltapalakin oli jäänyt välistä, ja eväskassia ei tullut mieleen ottaa ammehuoneeseen mukaan. Jotakin taisimme syödä aamuyöllä sairaalaan tullessamme eväskassista. Ennen kahveja kävin vielä suihkussa sillä välin kun vauvasta otettiin mitat (3566g ja 48 cm).

Siinä minä sitten söin sängyllä leväten maailman herkullisinta voileipää ja katselin keinutuolissa istuvaa miestäni, jolla oli pieni suloinen käärö sylissä. Vauva kannatteli tomerasti niskaansa jo alle parin tunnin ikäisenä. 

Varsinaiset tunneryöpyt tulivat sitten myöhemmin, kun hormonitoiminta kiepahti ympäri, mutta voi kun ne tulivatkaan! Välillä itkin väsymyksestä, välillä sitä, kun vauva on niin rakas, välillä huolesta ja välillä epävarmuudesta. Ah hormonit.

Mieheni oli uskomaton tuki ja turva synnytyksen aikana, kuten myös ennen sitä ja sen jälkeen. Kiitos rakas! En olisi selvinnyt tästä kaikesta ilman sinua, enkä olisi tässä ilman sinua.

Kätilöt olivat myös todella ihania ja ammattitaitoisia, myös se nuori kätilöopiskelija. Samoin osastolla saimme pääosin hyvää ja empaattista hoitoa, iso kiitos siitä! Arvostan terveydenhuollon työtä todella paljon varsinkin tämän synnytyskokemukseni myötä. Kunpa päättäjät ja työnantajat arvostaisivat myös. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että synnytykseni oli turvattu myös hoitajien lakon aikana.

Synnytys meni paremmin kuin olisin ikinä voinut uskoa. Ennen synnytystä minua jopa pelotti. Pelkäsin kipua ja sitä, että vastustan supistuskipua jo valmiiksi jäykällä kehollani, ja tietenkin koko kokemuksen uutuus ja erityislaatuisuus jännitti. Enhän ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Kuitenkin pystyin olemaan hämmästyttävän rentona koko synnytyksen ajan ja ottamaan supistukset vastaan rauhassa hengitellen ja liikettä apuna käyttäen. Kipu oli paljon vähäisempää ja siedettävämpää kuin olin etukäteen kuvitellut. Kehoni toimi hienosti eikä varsinaisen synnytyksen aikana tullut epätoivon hetkiä. Hämmästyksekseni pärjäsin myös noin vähillä kipulääkkeillä, vaikken siihen edes tietoisesti pyrkinyt. En myöskään olisi uskonut, että ensimmäinen synnytykseni on vesisynnytys. Ponnistusvaiheen lopussa ainoa kivunlievitysmuoto oli käytännössä vesi sekä puolisoni ja kätilöiden tuki. Kätilöt kehuivat minua kovasti sekä synnytyksen aikana että sen jälkeen. Kuulemma minulla on hyvä kehonhallinta, olin rauhallinen ja otin upeasti supistukset vastaan. Tässä varmasti auttoi hengittely ja liike. Niiden vaikutuksesta olin kuullut aiemmin, mutta ne tuntuivat synnytystilanteessa tulevan aika luonnostaan. Kuuntelin kehoani ja työskentelin sen kanssa. Olin omassa kuplassani eikä minusta juuri ääntä lähtenyt. Keskityin ottamaan supistuksia vastaan. Minulle on sanottu, että voin olla iloinen ja ylpeä tuollaisesta synnytyksestä. Niin olenkin, ja olen myös kiitollinen. Eihän se minun käsissäni ollut, miten synnytys meni. Arvosanaksi synnytykselle annoin täydet kymmenen pistettä.

Minulla latenssivaihe kesti siis neljä vuorokautta. Jos avautumisvaiheen laskee alkaneeksi siitä, kun saavuimme sairaalaan, se kesti noin kuusi tuntia. Todellisuudessa se on kuitenkin voinut alkaa jo aiemmin. Ponnistusvaihe kesti ilmeisesti kaksi tuntia ja jälkeisvaihe 22 minuuttia, jos mukaan lasketaan siirtyminen takaisin synnytyssaliin.

Nyt meillä on maailman rakkain pieni tytär, joka on nyt puolentoista viikon ikäinen. Hän on rauhallinen vauva, joka ähisee, ärisee ja hymyilee paljon nukkuessaan. Alku ei ole kuitenkaan ollut helppo, vaikka kaikki on sinänsä mennytkin hyvin. Palautuminen ja univelka on vaatinut veronsa. Minulla on myös ollut voimakkaita mielialanvaihteluita. Vauva-arjen ensimmäiset yöt menivät hyvin vähillä unilla ja imetys on aiheuttanut hieman ongelmia. Vauva kuitenkin kasvaa ja voi hyvin. Nyt alan hiljalleen toipua sen verran, että olo alkaa tuntua yhtä valoisalta kuin sää ulkona. Ensimmäiset ulkoilutkin on jo tehty, mikä piristi mieltä huomattavasti. Arki alkaa hiljalleen rullata paremmin ja päivä päivältä uusi elämäntilanne tuntuu luontevammalta. Minulla on ihana, rakas pieni perhe. 

Kiitos kun luit!