Avec-kakku




Tein tässä jonkun aikaa sitten avec- eli ranskanpastillikakun. Kakun alkuperäisversio on kääretorttu, joka on pienestä pitäen ollu yks mun lempiherkuista. Kyseisessä kääretortussa on perinteinen tumma kaakaopohja ja täytteenä kermaa, rahkaa ja ranskanpastilleja. Tein siis kakkuversion tästä, eli halkaisijaltaan 18cm kakkuvuokaan tumma kolmen munan täytekakkupohja ja väliin ja kuorrutteeksi kermaa, rahkaa ja ranskanpastilleja.




3 munan sokerikakkupohja

Riko kolme kananmunaa lasiin. Mittaa toiseen lasiin saman verran sokeria ja kaada sokeri vatkauskulhoon. Mittaa sitten kaksi kukkurallista ruokalusikallista kaakaojauhetta, ½ teelusikallista leivinjauhetta ja loput vehnäjauhoja lasiin saman verran kuin kananmunia on toisessa lasissa. Kaada kananmunat sokerin seuraksi kulhoon ja vatkaa hyvin, noin 10 minuuttia. Lisää sitten kuivat aineet varovasti (siivilän läpi) nuolijalla käännellen. Kaada taikina halkaisijaltaan 18 cm vuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kakkua pitää paistaa tarpeeksi pitkään, ettei se läsähdä.

Kumoa kakku pian paistamisen jälkeen. Anna jäähtyä. Leikkaa kolmeen osaan. Vatkaa 4dl kermaa ja ota puolet siitä erilleen kuorruttamista varten. Sekoita toiseen osaan 1-2dl maitorahkaa (Tällä kertaa laitoin n.1dl sitruunarahkaa) ja vajaa pussillinen ranskanpastilleja. Kostuta, täytä ja koristele kakku.



~Suklaapisara

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit