Sunnuntai

Kevätaurinko paistaa

täynnä energiaa 

pitkän talven jälkeen.

Vesi lorisee rännejä pitkin,

tiputtelee soinnikkaasti räystäiltä.

Lumi liukuu pitkin peltikattoa

ja tussahtaa pehmeästi lumeen.

Kaukaa kuuluu korpin raakuntaa.

Jokin toinenkin lintu 

iloitsee keväästä,

kauniimmin.

Makaan kuistilla,

silmät suljettuina.

Annan auringon 

lämmittää ja hyväillä, 

antaa energiaa.

Annan leppeän tuulen

viedä mennessään

murheet ja kysymykset,

joihin en löydä vastausta.

Miten ehdin?

Mitä valitsen?

Mitä haluan?

Miksi?

Miksi en voi 

vain luottaa

ja antaa asioiden

selkiytyä ihan itsestään?

Ei minun tarvitsisi

murehtia läksyjä

ensi kesää

biologian tutkimusta

englannin ryhmätyötä

kirjoituksia

aivojeni kiemuroita, 

kaikkea.

Koira haukahtaa kysyvästi.

"Vieläkö sinussa

henki pihisee,

kun makaat siinä

kuin kuollut kampela?"

Havahdun mietteistäni.

Kaikki järjestyy,

lempeä aurinko tuntuu sanovan.

Ja kietoo minut 

pehmeään lämpöön.

Päätän luottaa.

-Suklaapisara