Mitä kuuluu?

Parin viime päivän aikana tämä kysymys on esitetty minulle jo muutamaan otteeseen, ja olen aina vastannut suomalaiseen tapaan "eipä mitään ihmeenpiä" tai jotakin muuta samansuuntaista. No, tässäpä tämmöinen vähän pitempi vastaus:

Viimeiset kirjoitukset olivat jo puolitoista viikkoa sitten, mutta en ole aiemmin ehtinyt tulla tänne siitä hehkuttamaan, sillä minulla on ollut niin kiire rentoutua ja palautua kirjoituksista. No ei, olen minä oikeasti muutakin tehnyt.

Kun viimeiset, biologian kirjoitukset olivat ohi, poistuin helpottuneena ja ehkä hieman hämillisenäkin kirjoitussalista. Seuraavaksi marssin koulun toimistoon, josta sain pitkän matematiikan yo-kokeen alustavat pisteet -paperilla, koska en heti uskaltanut katsoa niitä. Vaikka matematiikan pisteet eivät olleet kovinkaan loistokkaat, päällimmäisenä sinä päivänä oli kuitenkin helpottunut ja vapautunut olo. Ei enää yhtään kirjoituksia ja niihin pänttäämistä, ei enää mitään muita velvollisuuksia lukion suhteen kuin valkolakin päähän painaminen katse sekä menneisyyttä että tulevaa kohti luotuna. Ehkä lukioaikoja kuitenkin muistelee kaiholla ja hyvällä mielellä varsinkin ystävien ansiosta, mutta juuri nyt tuntuu hyvältä, että se kaikki uurastus on takanapäin. Toivottavasti emme kuitenkaan etäänny liian kauas toisistamme vaan pidämme edelleen yhteyttä läheisimpien kavereiden kanssa, vaikka hajaannummekin kuka minnekin. Mutta nyt taitaa olla hyvä hetki palautua takaisin maan pinnalle ja nykyhetkeen kevätjuhlasta ja muusta sellaisesta, sillä ajatusvirtakin alkaa olla jo aika runollista ja liitelevää, heh.

Loppuviikon tein kaikkea muuta ja välttelin kirjoituksiin liittyviä ajatuksia, vaikka edelleenkin välillä huomaan aivoni käyvän biologiataajuudella. Tai huomaan selittäväni äidille ja siskolle jotakin maantieteeseen ja kaloihin liittyvästä. Tai keskustelen isän ja siskon miehen kanssa kirjoituksista, vaikka alun perin puhuimme pääsykokeista. Että se siitä.

Tämän viikon vietin siskoni luona lastenhoitoapuna viikonloppua lukuunottamatta. Perjantaina pääsin toisen siskon kyydissä kotiin rattoisasti hellyydenkipeän labradorinnoutajan ja ihanan kummityttöni välissä. Täytyy sanoa, että se pikkutyllerö pehmittäisi varmasti paatuneimmankin sydämen veitikkamaisella aurinkoisuudellaan. :) Perjantaina postilaatikkoon tupsahti myös ensimmäinen pääsykoekirja, josta olen saanut luettua vasta muutaman sivun. En nimittäin halunnut käyttää viikonloppua lukemiseen (paitsi luin yhden romaanin. Ihanaa lukea pitkästä aikaa "kunnon" kirjoja lukion oppikirjojen sijaan!) vaan vietin aikaa kummitytön kanssa ja kävin kylässä. Lauantai-ilta menikin mukavasti kavereita ja uudempiakin tuttavuuksia tavatessa, ja voin sanoa, että oli hauska ja virkistävä ilta. Huomenna täytyy kuitenkin jo aloittaa pääsykokeisiin lukeminen ihan tosissaan. Pääsykokeisiin on aikaa enää vähän yli kuukausi, hui! Onneksi lukeminen on vähän erilaista ainakin ensimmäisen kirjan perusteella kuin yo-kokeisiin pänttääminen. Toinen pääsykoekirja ilmeisesti juuttui postiin, mutta toivottavasti se löytyy huomenna postilaatikosta.

Helmikuu oli harvinaisen vilkasta aikaa täällä blogissa, sillä postailin usein. Jostakin sitä postattavaa vain riitti, mutta kun helmikuu vaihtui maaliskuuhun, postausten tehtailu lopahti. Taisin keskittyä enemmän kirjoituksiin ja vähän muuhunkin elämään. Maaliskuu oli melko kiireistä aikaa kirjoitusten takia, aika stressaavaakin. Nyt minulla sitten näköjään onkin paljon puhuttavaa, kun maaliskuu oli niin hiljainen. Siitä tulikin mieleeni, että kirjoitusten aikaan aina kun tapasin lukiokavereitani, kaikilla oli valtavasti puhuttavaa, ja puhuimme yhteen ääneen. Ilmeisesti koulukirjojen ääressä nököttäminen saa aikaan vahvaa sosiaalistumisen tarvetta. :D


P.s. Tuli tässä mieleeni, että ehkä olisi taas aika päivittää blogin ulkoasua... Nimikin kaipaisi vähän muutosta, mutta noh, jääköön vielä.

Niin minä sitten teinkin. Saa nyt nähdä, onko tämä muutos väliaikainen vai pysyvä. Mitäs tykkäätte? :)


-Suklaapisara