Pieni on kaunista
Viime viikonloppuna Keroharjulla vaeltaessani havahduin siihen, kuinka onnelliseksi eräs pieni hetki minut teki. Huomasin männynoksassa pikkuisen, kauniisti auringonvalossa kimaltelevan hämähäkinseitin. Pysähdyin kuvaamaan seittiä - ja nautin suunnattomasti. Voi olla ehkä vaikea ymmärtää, miten noin pienestä asiasta voi olla niin iloinen. Minulle hetki kuitenkin antoi paljon, kuten lukemattomat muutkin samankaltaiset tilanteet. Siinä ehkä onkin elämäniloni salaisuus. Pystyn löytämään lähes jatkuvasti kaikkialta ympäriltäni kauniita yksityiskohtia, jotka jäisivät monelta muulta huomaamatta. Tämä näkyy myös valokuvauksessa, sillä kaikista eniten pidän makrokuvauksesta.
Välillä pidän pienten yksityiskohtien havainnoimista huonona puolena, taakkana. Sitä se omalla tavallaan onkin, sillä jatkuva tiedostamaton havainnointi väsyttää ja vie huomiota muilta, usein tärkeämmiltäkin asioilta. Toisinaan ylihuomiointi tekee minut hajamieliseksi. Onnistun löytämään siitä kuitenkin myös hyviä puolia. Se on voimavara, valopilkku ja ilon lähde.
Alan pikku hiljaa ymmärtää, että kaikkien piirteitteni muodostama aito minä on arvokas. Juuri sellaisena kuin se on. Tämän täydelliseen oivaltamiseen on vielä pitkä matka, mutta kuljen sitä kohti. Tie ei ole helppo, mutta se on opettavaisia kokemuksia täynnä.
Uskon, että kokoaikaista onnellisuuden tilaa ei voi kukaan saavuttaa. Onnellisuus ei ole päämäärä, vaan itse matka. Mielestäni onnellisuutta aidoimmillaan ovat ohikiitävät hetket: värikkäiden lehtien läpi siilautuva auringonvalo, ystävien nauru, läheisen ihmisen halaus, elossaolemisen tunne, luonnon kauneudesta mykistyminen, kaunis musiikki, metsän hiljaisuus... Mikä tahansa, mikä tekee onnelliseksi. Juuri nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti