Vaellus Haltilla: päivä 2

 

Päivä 2: Saarijärvi - Meekonjärven autiotupa ~20 km

Toisena vaelluspäivänä oli loistava ilma: aurinko paistoi ja oli sopivan lämmin. Välillä tuntui, että t-paidallakin olisi pärjännyt hyvin merinovillapaidan sijaan, mutta se kuitenkin jäi vielä rinkan pohjalle. Välillä silti - etenkin tauoilla - tarvittiin kuitenkin takkia, kun tunturissa tuuli. 

Lounastauon vietimme monien muiden tapaan Kuonjarjoen (yllättävän hankala nimi muistettavaksi) tuvalla, tai oikeastaan vietimme sen auringonpaisteesta nauttien Kuonjarjoen rannalla. Ranta oli todella kaunis, olipa joessa pieniä koskiakin ja rantakivikossa paljon erilaisia kukkia. Törmäsin sattumalta kameran kanssa lähistöllä haahuillessani myös kiirunanaaraaseen. Ainakin oletan sen olleen kiiruna. Voin toki olla väärässäkin, sillä en ole kovinkaan hyvä lajintunnistaja.

Pääsimme näkemään jo maisemia yläilmoista, kun kipusimme tunturien päälle. Maisemat olivat kyllä todella hienoja, vielä kauniimpia kuin näissä kuvissa! Harmittaa, kun kuviin ei saa koskaan tallennettua sitä Lapin todellista kauneutta, mutta salaisuus taitaakin piillä siinä, että se täytyy itse kokea. Kuvien kautta ei pääse myöskään kokemaan sitä, miten luonto rauhoittaa. Eikä myöskään sitä, miten palkitsevalta luonnon kauneus tuntuu, kun sen eteen on nähnyt vaivaa ja kipuakin.

Kivusta puheen ollen: ensimmäiset tämän vaelluksen kivut alkoivat jo toisena vaelluspäivänä, ehkä 15 - 20 ensimmäsen vaelluskilometrin jälkeen. Ne pysyivät seuranani koko loppuvaelluksen ajan, joten talsin ainakin 90 kilometriä jalkakipujen kanssa. Tänä päivänä alkoi kipu molemmissa jalkapohjissa. Etenkin loppupäivästä tuntui siltä, kuin kävelisin raastinrautojen päällä - jalkapohjat olivat oikestaan kauttaaltaan kipeät. Totesinkin pian, että tämä taisi olla näiden 6 vuotta vanhojen vaelluskenkieni viimeinen reissu. Jonkin verran kipua helpotti se, että tauoilla nostin jalat ylös. Näky oli varmasti komea! Päivän viimeiset kilometrit olivat jo aika tuskaisat, mutta uskomattoman komeat maisemat ja alhaalla häämötttävä tupa siivittivät askeleita kuitenkin eteenpäin. 

Myös Meekonjärven tupa oli todella kauniilla paikalla järven rannalla, ja tuvan vierestä sai täälläkin tunturipurosta raikasta vettä. Koko reitin varrella on muuten todella paljon tunturipuroja ja muita vesipaikkoja, joten kovin paljoa vettä ei tarvinnut kantaa mukana. Toki vesien suhteen kannattaa olla varovainen, ettei aivan mistä tahansa nouki vettä ja ota mukaansa ikäviä pöpöjä. Me otimme juomavedet vain virtaavasta vedestä varmuuden vuoksi, vaikka toki noita seutuja puhtaampia vesiä saa hakea. Meekonjärven lähettyvillä on komea ja jylhä Saivaara, jonka huipulta useamman kanssavaeltajan mielestä on jopa Haltia paremmat maisemat. Matkaa - ja kiipeämistä - reitiltä on kuitenkin sen verran reilusti, että emme lähteneet kipuamaan jylhän vaaran päälle. Erään miehen sanoin hän olisi kuulemma voinut jäädä vaikka asumaan vaaran laelle, sillä niin kaunista siellä oli. Jos vielä joskus palaan tälle reitille, käyn varmasti Saivaaran huipulla. Nyt aikataulumme ei antanut myöten, emmekä halunneet kuitenkaan jättää Haltin huiputusta välistä.