Vaellus Haltilla: päivä 3

 



Nämä Haltin vaellusreissun postaukset ovat jääneet syksyn kiireissä erittäin pahasti roikkumaan, mutta yritän nyt saada nämä julkaistua. Pahoittelut viivästyksestä :)


Päivä 3: Meekonjärvi (- Pihtsusjärvi) - Halti - Pihtsusjärvi ~30 km


Heräsimme Meekonjärven tuvassa aamukuudelta ja aloimme tekemään lähtöä muidenkin heräillessä. Liikkeelle pääsimme lähtemään puoli kahdeksan aikaan aamuauringon paisteessa. Päivän ensimmäinen nähtävyys tulikin vastaan pian, sillä heti alkumatkasta ylitimme kauniin vesiputouksen, jossa oli uskomattoman turkoosia ja kirkasta vettä. 








Putouksen jälkeen polku jatkui Meekonjärven varaustuville, joiden luona ensimmäiset näkyivät jo heräilevän.  Järven rannan vehmaissa maisemissa tuvilta eteenpäin näkyi olevan myös lukuisia telttoja, joissa tosin taidettiin vielä nukkua. 





Paikoin pahimpien rakkakivikoiden yli oli laitettu hyväkuntoiset pitkospuut, jotka olivatkin paluumatkan kipeiden jalkojen helpotus - jalka kun ei tahdonnut oikein enää nousta isojen kivenjärkäleiden yli ja päälle. 




Järven rannalla oli myös pätkä hyvin vehreää metsää, mikä tuntui yllättävältä karujen maisemien ja rakkakivikoiden jälkeen. Oli kaunis hetki, kun puiden välistä välkkyi kaunis järvi aamuauringon kajossa ja oli aivan hiljaista ja rauhallista. 






Väliin pysähdyimme tauolle lepuuttamaan kivistäviä jalkoja ja tankkaamaan vähän lisäenergiaa, mutta jokivarressa mäkäräiset hätyyttelivät meidät pian taas jatkamaan matkaa. Tuulisemmilla ja karummilla alueilla niistä ei onneksi juuri ollut haittaa. 






Sitten kiipesimme jyrkän nousun ylös joen viertä, ja alhaalla pauhasi komea koskijono. Kuvista ei harmi vain saa kuvaa todellisista mittasuhteista ja maisemien kauneudesta, mutta ehkäpä tämä yllyttää teidät lukijat lähtemään itse katsomaan noita maisemia :)




Seuraavan suuren järven rantaa kiertäessämme näimme vastarannalla tupia. Ehdimme jo innostua, että kylläpä kilometrit ovat kuluneet nopeasti, mutta sitten tajusimme, että kyseessä on kartassa näkyneet rajavartiotuvat, jotka eivät edes tule aivan reitin varrelle. Jatkoimme siis matkaa hieman pettyneinä ylämäkeen, mutta pian pettymys unohtui: edessämme avautui valtava rotko, jonka pohjalla kulki pauhaava joki. Jälleen mittasuhteita on varmaan vaikea erottaa, mutta kaukana kuvan taustalla voi erottaa rajavartiotuvan ja suuren joen. Näissä maisemissa kyllä kelpasi pitää tauko.





Kolmannelta päivältä eivät kyllä kauniit vesiputoukset ja nähtävyydet loppuneet kesken, sillä seuraavaksi pääsimme ihastelemaan Pihtsusköngästä. Nämä maisemat olivat keränneet monia muitakin katselijoita, sillä putouksen lähistölle oli kerääntynyt paljon ihmisiä, vaikka muuten heitä tuli vain harvakseltaan vastaan. En silti ihmettele, kyllähän näitä näkymiä pitempäänkin ilokseen katselee.






Pikkuhiljaa aloimme lähestyä Pihtsusjärven tupaa, matka alkoikin jo tuntua rakkulaisissa jaloissani. Matkalla oli wifi-kokeilupiste, jonka avulla lähetinkin pari kaikki on hyvin -viestiä. En tiedä, kauanko tämä kokeilu toimii, mutta tällä kertaa en ollut ollenkaan pahastunut nettiyhteyden mahdollisuudesta keskellä erämaata. Edellisen kerran matkapuhelinkenttiä oli jossakin Kuonjarjoen tuvan jälkeen, noin parikymmentä kilometriä aiemmin. Ennen tupaa ylitimme vielä tämän alla olevan joen, jolla ystäväni piti ottaa vaelluskengät pois joen ylityksen ajaksi, sillä siitä oli melko vaikea päästä yli kuivin jaloin. Se olikin ainoa ylitys, jossa niin tarvitsi tehdä, eikä minulla tarvinnut riisua kertaakaan vaelluskenkiä ylityksissä. Tosin välilllä jouduimme kiertämään kauempaa ja etsimään parempia ylityspaikkoja, mutta jääkylmä vesi ei kauheasti houkutellut, kun oli mahdollisuus taiteilla kenkiä riisumattakin yli.



Pihtsusjärven tuvalla pidimme lounaustauon ja laitoimme iltaa varten kuivatetut jauhelihat termospulloon likoamaan. Kahden aikaan iltapäivällä jätimme rinkat tuvalle ja lähdimme yhden päivärepun kanssa kävelemään kohti Haltia. Mietin, että olemmeko aivan hulluja, kun lähdemme näin väsyneinä 20 kilometrin huiputusreissun Suomen korkeimman tunturin huipulle. Kummasti energiaa kuitenkin ilmaantui jostakin lisää matkan varrella, toisin kuin olisin odottanut. Emme kantaneet paljoakaan vettä mukanamme, sillä huipun kivikkoista aluetta lukuun ottamatta tunturipuroja tuli vastaan vähän väliä. 





Polku kulki pitkän aikaa joenuomaa myötäillen, ja saimme jälleen katsella koskia ja putouksia. Reitillä tuli myös tutkittua jääkauden jättämiä merkkejä. Niitä näkyikin paljon!





























Olimme takaisin Pihtsusjärven tuvalla vasta yhdeksän aikaan illalla. Huiputusreissumme oli siis kestänyt seitsemän tuntia, eli siihen on hyvä varata reilusti aikaa. Teimme myöhäisen päivällisen ja iltatoimien jälkeen painuimme rättiväsyneinä tuvan laverille nukkumaan.







Kommentit

Suositut tekstit