Vaellus Haltilla: päivä 5
Lukijalle huomautus: suosittelen lukemaan tämän postaussarjan ensimmäisestä vaelluspäivästä alkaen. Sen löydät täältä.
Viides ja viimeinen vaelluspäivä valkeni sumuisena ja tuulisena. Kömmimme teltasta ulos kuunnellen poronkellojen kalkatusta, kun otukset harhailivat eksyneen näköisinä telttamme lähistöllä. Purimme leirimme nopeasti aamupalan jälkeen ja lähdimme sumua päin. Sitä ennen kuitenkin hoidin kärsineitä jalkojani parhaani mukaan.
Sumu oli hyvin sankkaa, emmekä nähneet kovinkaan kauas eteemme. Tunturin huipulla tuuli oli erittäin kova ja jouduimme puskemaan sitä päin. Välillä, kun tuulenpuuska äkillisesti laantui, olin lähellä horjahtaa. Kovin montaa kulkijaa emme kohdanneet, tunnelma oli hieman aavemainen. Jollakin tavalla nämä erikoiset olosuhteet piristivät ja matka eteni yllättävän nopeasti. Välillä satoi vettä ja olimme melko märkiä ja rapaisia. Olimme tyytyväisiä siitä, että kauniit maisemat eivät jääneet meiltä näkemättä sumun takia, sillä ne olimme nähneet jo menomatkalla. Nyt pystyimme vain muistelemaan, miltä missäkin kohdassa näytti.
Pikkuhiljaa aloimme lähestyä päivän luonaspaikkaa, Saarijärveä. Sumukin alkoi hälvetä, kun laskeuduimme laaksoon. Näimme valtavan kotkan liitelevän jylhänä yläpuolellamme. Seurasimme sen matkaa silmillämme, kunnes se katosi sumuun. Istahdimme kiitollisina, mutta myös väsyneinä, märkinä ja nälkäisinä Saarijärven tuvan ruokapöytään. Valmistimme pikaisen lounaan ja yritimme kerätä virtaa vielä viimeiseen rutistukseen. Samalla rupattelimme hieman muiden taukopaikalle sattuneiden vaeltajien kanssa.
Tauon jälkeen jatkoimme vielä jäljellä olevat 12 kilometriä Kilpisjärvelle. Matkan varrella sattui pieniä kommelluksiakin: yhtäkkiä taivas repesi ja kiireen vilkkaa kaivoimme sadeviitat esille ja vaivalloisesti sähelsimme ne toistemme päälle. Siinä sivussa taisi juomapullokin pudota ja vieriä kauas. Tuuli tohotti sadeviitan naamalleni ja pois yltäni, joten siitä ei ollut ollenkaan apua. Juuri, kun viitat olivat jotenkuten päällämme ja jatkoimme matkaa, sade loppui kuin seinään. Saimme hysteerisen, väsyneen naurukohtauksen tämän kaiken hässäkän seurauksena. Jonkin matkan päässä oleva mieskaksikko varmaan seurasi tätä metakkaa ihmeissään, mutta aivan pokkana kuljimme jonkin ajan kuluttua heidän ohitseen.
Väliin aurinkokin pilkahti pilvien raosta luoden kauniita säteitään tuntureihin. Täytyy kuitenkin myöntää, että viimeiset kilometrit - varsinkin se viimeinen - olivat elämäni pisimpiä. Olin aivan uupunut, jokainen askel vaati työtä. Tuntui, että etenin etanavauhtia kivikasvoisena. Mahtoivat vastaantulijat pyöritellä päätään nähdessään tuollaisen ilmestyksen! Koskaan, en ikinä, ole ollut noin väsynyt, mutta ihme kyllä pääsin autolle asti sateen ropistessa niskaamme. Aluksi söimme eväitä ja lepäsimme, sitten lähdimme kauppaan. Etsimme rauhallisen sivutien, jolta löytyi aukio, johon parkkeerasimme automme. Järjestimme iltatoimien ja iltapalan jälkeen nukkumapaikkamme (eli auton) kuntoon ja aloimme nukkumaan. Vaikka olin todella väsynyt, en nukkunut kovin hyvin. Aamulla lähdimme pikaisten aamutoimien jälkeen ajamaan kotia kohti. Onneksi ystäväni oli paremmassa ajokunnossa kuin minä turvonneine jalkoineni, ja hän ajoi urheasti koko pitkän matkan. Minä sain nostaa jalat konepellille, kuten kuvasta näkyy.
Matkan varrella pysähdyimme ensin aamupalalle ja sitten lounaalle. Meille molemmille upposi ihan heittämällä ja hyvin lyhyessä ajassa grillihampurilainen ja isot ranskalaiset - eikä tehnyt tiukkaakaan. En olisi kyllä uskonut, että pystyn ikinä noin helposti hotkaisemaan noin ison ruokamäärän, mutta sinne se vain humpsahti! Energiavaje jatkui vielä jonkin aikaa, minkä myötä popsin suuria ruokamääriä tuosta vain, vaikka normaalisti syön huomattavasti vähemmän.
Niin päättyi taas yksi ikimuistoinen vaellusreissu. Nyt, kun kuukausia myöhemmin tätä kirjoitan ja muistelen noita hetkiä, kaipaan taas vaeltamaan. Se kaipuu ei lopu koskaan, vaikka kuinka matkalla olisi vastoinkäymisiä. Aina haluan takaisin, sillä luontoon minun sydämeni kuuluu - mieheni lisäksi, tietenkin.
Kommentit
Lähetä kommentti